Pentueista ja kasvatuksesta

 

Ensimmäinen BLOCKHEAD´S pentue rodussa syntyi vuonna 1998.

Kasvatamme pienimuotoisesti eli pentue tai max 2 vuodessa ja suurin osa pennuista on mennyt "sohvanvaltaajiksi" ja sellaisina ne myydäänkin. Toivomuksena on saada aikaan yksilöitä, joilla on erinomainen rotutyypillinen luonne, vankka terveys ja pitkä, hyvä elinikä. Näyttelyihin emme pysty pakottamaan, mutta kasvattajaa ilahduttaisi nähdä "salonkikelpoinen" yksilö joskus jossain näyttelyssä ulkopuolisesten arvioitavana. :) Tärkeintä on pysyvä, hyvä koti ja olosuhteet sekä sitoumus uuteen perheenjäseneen. Pennut myydään vastuuntuntoisiin, rodusta aidosti kiinnostuneisiin perheisiin ja SKL:n sääntöjen mukaisesti pennut ovat eläinlääkärin tarkastamia+mikrosirutettuja ennen luovutusta. Pennut annetaan varaukseen ainoastaan henkilökohtaisen tapaamisen yhteydessä - tämä siksi, että myös tulevat koiranomistajat tietävät mistä pentu on lähtöisin ja millaisissa oloissa se on kasvanut sekä tapaavat emon ja mahdolliset sisarukset. Kun päätät ostaa pennun meiltä, sitoudut samalla koiran elämän mittaiseen suhteeseen kasvattajaan. Annamme mukaan kirjalliset yksilökohtaiset hoito-ohjeet ja pennut ovat luonnolliset rekisteröity Suomen Kennelliittoon. Olen allekirjoittanut ns. kasvattajan sitoumuksen ja näin ollen näiden sääntöjen puitteissa mennään. Tulevilta kodeilta toivomme, että koiralle tehdään sen ollessa aikuinen polvi- ja silmätarkastus (ainakin kertaallen elämänsä aikana). Nämä tutkimukset eivät ole pelkästään tilastojen tms takia, vaan niillä saadaan arvokasta tietoa rodun terveydentilasta sekä asioista, joihin tulee kiinnittää huomiota tulevaisuuden suunnitelmissa jne.

Pentueet

PENTUE #1 Pojat: Int CH A Real Showman, Almost A Batman ja yksi narttupentu After Snowwhite.

2. pentue syntyi 26.10.1998: yksi ainoa narttupentu Best And Only

3. pentue 27.1.2000, jossa pojat Charming Boy, Cover Story ja yksi narttupentu Canadian Joyride/kuva, joka vietiin Kanadaan Jomarans-kenneliin

4. pentue syntyi 3.11.2000 Doc Holliday, Don Juan and Dr Feelgood - kaikki poikia

5. pentue syntyi 17.1.2002 Evening Kiss (uros), Easy Loving (uros), Endless Joy (narttu), Extraordinary (narttu) and Eyewitness (narttu)

6. pentue 16.7.2002 Fluffy Fellow (uros), Furry Larry (uros), Faithfull Dolly (narttu) and Fancy Nancy (narttu)

7. pentue 27.2.2003 - yllätyspentue, josta syntyi vain yksi tyttöpentu Great Surprise

8. pentue, syntyi 1.10.2003 Hall Of Fame, Happy Daybreak and Hey Jude

9. pentue 20.12.2003 Iceman, Indiana Jones ja Idefix (ainoa narttupentu)

10. pentue syntyi 12.6.2004 ja tuloksena "harmony girls" eli kolme tyttöä Jazzy Lizzy, Jolly Molly ja Just For Fun

11. pentue syntyi 9.2.2006, jossa vain yksi ainoa urospentu Kiss Of Luck

12. pentue tuli maailmaan 12.3.2006 kolmen pojan koplalla Landlord, Latinlover ja Lovejoy


13. pentue syntyi 16.6.2007 kaksi poikaa Maverick, Moonwalker ja yksi tyttöpentu Moviestar

14. pentue syntyi 9.1.2008, jossa poika Nice And Easy sekä tyttöpentu Now Available. Urospentu jäi Mikkeliin asumaan! :)

15.pentue syntyi 1.3.2008 ja pentulaatikossa oli (taas) kolme poikaa Obsession, Or Nothing & Outstanding (kuva alla: Minni emo lapsiensa kanssa ottaa rennosti )

Kasvattejamme

16. Pennut yhdistelmästä Vancot Old Spice x Blockhead´s Eyewitness syntyivät 19.12.2008; Peter Pan, Polar Star (pojat) ja ainoa narttu Perfect Joy.

Alla: B. Quite Like A King, Kanadan vienti 2009

17. Pentue syntyi 15.3.09 1+2: Quite Like King, Quite Like Queen and Queenly Snow.

18. 26.4.2010 1+1 yhdistelmästä Karvamöömön Orm Onnekas x Guajiro Ödesdig Eld, Rhytmn Of Nights ja Rambling Rose

19. 7.6.2011 yhdistelmästä Ceetan Äly Ja Taiga x Blockhead´s Perfect Joy, 1+3: Simply Just Me, Someone To Love ja Supermodel

20. Suunnitteilla...

 

Kuvia...

Yläkuvissa ovat sisarukset Aatu ja Iitu, 4 viikon ikäisinä

Blockhead´s M-pentue noin 4 vkon ikäisenä. Kuva: P.Kakriainen