"if better is possible good is not enough"

BLOCKHEAD´S vanhaenglanninlammaskoirat

Bobtail, lampuri, oes - lempparinimityksiä tälle ihastuttavalle rodulle.

Kasvattajana haluan kertoa joitain omia ajatuksiani tästä rodusta, kasvattamisesta ja elämisestä ns. koirien  ehdoilla. Meillä on lammaskoira perheessämme vuodesta 1986 alkaen eli yli 20 vuotta rodun parissa.  Ensimmäinen lammaskoiramme oli INT CH Sanysahara, ja tuolloin kasvatusta ei tosimielellä vielä oltu ehditty ajatella. Ostimme jo kahden vuoden kuluttua toisen lampurimme, kaveriksi tälle ensimmäiselle ja toiveena saada harrastaa näyttelypuolella näiden kahden kanssa.

BIS breeder class in Special Show of Finnish Bobtail Club

Mutta, meni kolme vuotta, ja ajattelimme, että yhdet pennut voisi "kokeilla" ja katsoa sitten, miltä ne näyttäisivät ja mitenkä se homma sujuisi. Kun pennut olivat sitten syntyneet ja lähteneet maailmalle, ja Santun menestys näyttelyissä alkoi sujumaan todella mainiosti oli "annettu pahalle pikkusormi" ja tällä tiellä sitä ollaan edelleenkin. "Santtu" teki A-pentueen, joista yhdestäkään ei jäänyt jatkumoa kennelnimelle, vaan "Manta" Grey Coats Amazing Amanda kehkeytyi Blockhead´s kasvatustyön kantanartuksi.  Nyt on pentueita syntynyt melkein aakkoset läpi ja rinnalla on lisäksi silloin tällöin toisen rodun pentueet. Manta on siis kasvatustyömme kantanarttu, sukutauluissa näkyy Mantan sukua vielä edelleenkin. 

Päivääkään en ole katunut, vaikka tuo alkutaival oli kinkkinen ja mutkainen - koirat ovat rikastuttaneet elämäämme monella tavalla; on tullut paljon uusia, ihania ystäviä niin Suomessa kuin ulkomaallakin. Olemme "joutuneet" matkustamaan paljon, nähneet eri maita ja tutustuneet erilaisiin ihmisiin ja koiriin eri puolilla maailmaa. Kiitos teille ystävät että olette!

Kasvattimme ovat voittaneet paljon, kasvattajaryhmämme ovat olleet neljä kertaa peräkkäin BIS-ryhmä eri kokoonpanoilla Suomen Bobtailkerhon Erikoisnäyttelyssä, joka on rodun päänäyttely sekä samaisissa näyttelyissä yksilötasolla on ollut ROP, VSP ja PU/PN sijoituksia ja parasturkinlaatuvoittajia. Valioita olemme kasvattaneet (eri maat) noin 40, joukossa kansainvälisiä, Suomen, Ruotsin, Norjan, Eestin, Latvian, Liettuan, Venäjän sekä tuoreimmat Euroopan voittajat veteraani-Mimmi ja nuori narttu Salla (om. knl Bluechannel).

EurW2006 Blockhead´s Tiny Diamond

Kaksi kertaa on kasvattimme ollut BIS Erikoisnäyttelyssä, kerran VSP, Cruftsin paras urosveteraani v.2006, Tanskassa pidetyssä EuroShow´ssa (OES erikoisnäyttely) 2005 BIS-veteraani, ym. Näistä lisää voit lukea uutisia sivuilta.

Kennel Bluechannel, kennel Pocket Lightning´s ja kennel Dream Choice ovat aloittaneet kasvatustyönsä Blockhead´s linjaisella nartulla/nartuilla, joten sukutauluissa tullaan näkemään monen muunkin kennelin kohdalla nimemme - kiitos teille, että jatkatte hyvin alkanutta työtä! 

Myös kasvattamiamme uroksia on käytetty useamman kennelin koirille, mm. Norjassa/kennel Bobbyclown on syntynyt Blockhead´s Incredible One "Herkon" pentue, Eestissa/kennel Egor-Dego on syntynyt kaksi: Blockhead´s Master Blue "Kaapo" sekä Blockhead´s Quality Counts "Santtu" ovat jättäneet jälkensä Eestin ensimmäisiin lammaskoirapentueisiin.

Kasvatustyömme on alun alkaen pohjautunut englantilaisiin hyvin tunnettuihin ja terveisiin linjoihin, hollantilaisiin samoin kuuluisiin linjoihin sekä viimeiset tuonnit ovat olleet lähinnä pakastesperman muodossa USAn #1 kennelin koirista. Tulevaisuuden "toivot" lepäävät syvässä unessa pakastimen uumenissa - odottaen tulevaa.  

2008 Lahti INT show BOB breeder class

Motto: "Saadakseen erinomaista ei pidä tyytyä vain hyvään" -  kolme kulmakiveä ovat terveys, luonne ja rodunomaisuus. Erinomaisista luonteista ei tingitä, jalostusyksilöiden tulee olla pitkällä tähtäimellä terveistä suvuista, niiden tulee olla palkitut näyttelyistä, sekä niiden on oltava vahvoja varustettuna hyvällä sukupuolileimalla. Tärkeintä ei ole pelkkä ulkoinen kauneus, vaan terve rakenne ja terve liikunta. Koska rodun tilanne 2000-luvulla on rekisteröintien suhteen mennyt alaspäin, on todella suurenmoisen tärkeätä löytää sellaista rotutyyppiä, terveyttä, luonnetta ja kokonaisuutta edustava yksilö, jolla olisi positiivinen vaikutus niin omaan kasvatustyöhön kuin koko rodun tilanteeseen. Huolellinen jalostusvalinta vaikuttaa koirasukupolvien jälkeen moneen asiaan ja sen vaikutusta ei pidä aliarvioida/yliarvioida kasvatustyössä.

BLOCKHEAD´S PENTUEET vuodesta 1989 alkaen Suomen Kennelliiton >>jalostustietokannassa