Vanhaenglanninlammaskoira
FCI:n ryhmä 1, lammas- ja karjakoirat
Bobtail, lampuri, oes - lempparinimityksiä tälle ihastuttavalle rodulle
Rotu tuotiin Suomeen 1940-luvun lopulla Englannista, jossa sitä käytettiin paimenkoirana ja ajavana paimenkoirana lampaiden, karjan ja siipikarjan (hanhet, ankat) parissa. Koirien hännät typistettiin ja tarina kertoo alun alkaen syynä olleen se, että näin menetellen verottaja tiesi koiran olevan työkoira ja siitä ei tarvitse maksaa veroa. Nykyään on typistyskielto jo kaikissa Skandinavian maissa, useissa Euroopan maissa sekä rodun alkuperämaassa Englannissa.
Rekisteröintimäärät pyörivät vuosittain alle 50:n tienoilla (v.2009 ainoastaan 18 rekisteröityä pentua) ja rotu ei kuulu ns. suosikkirotuihin; pentua voi joutua odottamaan pitkäänkin koska aktiivikasvattajia on vain muutama Suomessa.
Runsaan, pörröisen karvapeitteen omaava lampuri on komea ilmestys ja nämä "meikäläiset" koirat upealla runsaskarvaisella hännällään hurmaa kenet tahansa! ;) Hännän huiskutus näyttää kuinka iloinen koira on - ja sopii itse asiassa tälle rodulle aika hyvin. Kaikki hännät, joita olen nähnyt, ovat valkoiset päästään, toisilla pikku tipla ja toisilla enemmän valkoista. Rotua ei mitä ilmeisemmin "vaivaa" ns. koukkuhäntä, koska tämän yli 20 vuotta kestäneen kasvatustyön aikana en ole nähnyt kuin yhden sellaisen ja ulkomailta olen kuullut vain muutamasta yksittäisestä häntämutkasta. Häntien pituuskin on melko vakio, mutta "kieppi" voi olla joskus lähes pystykorvamaisesti rullalla varsinkin koiran ollessa innostunut. Useimmiten seistessä häntä asettuu kauniisti alaviistoon (ks.kuva).
Luonteeltaan vanhaenglanninlammaskoirat ovat lempeitä, uskollisia ja sosiaalisia. Joillakin yksilöillä on luontainen taipumus paimentamiseen, ja ellei sillä ole "oikeata" laumaa paimentaa, saattaa lähistöltä löytyä sijaispaimennettavia: polkupyöräilijä, hiihtäjä, lastenrattaita työntävä äiti/isä, sauvakävelijä tms ja tämä saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä koiran luonteesta; sehän tekee vain sitä mihin rotu on aikojen alussa jalostettu. ;) Yleensä lampuri ei ole ns. haukkuherkkä, mutta innostuessaan se saattaa "jutella" kovaäänisestikin. Ovikelloa ei kuitenkaan tarvita ainakaan omakotitalossa...
Rotu on isokokoinen; urokset noin 62-65 cm/40-45 kg ja nartut keskimäärin 58-60 cm/26-35 kg - mutta rotumääritelmässä ei ole säkäkorkeudelle ylärajaa, alarajan ollessa urokset 61 cm ja nartut 56 cm. Lammaskoiran silmien väri voi olla sininen, eripari (sininen-ruskea ns. wall-eye), ruskean silmän väri voi olla haalistunut eli vaalean ruskea, olen nähnyt kerran jopa vihreäsilmäisen lammaskoiran. Suotavaa olisi, että silmät ovat joko tummanruskeat tai sini-ruskea silmäpari. Ks. rotumääritelmä. Pigmentti silmien ympärillä olisi toivottavaa, mutta joskus on näin, että sitä on vain osittaisesti (jos ollenkaan). Kirsun tulee olla musta (paitsi sinisenä syntyneillä) ja huulipigmentti on myös erittäin toivottavaa. Kirsun ja silmäpigmentin väri on sama eli sinisenä syntyneen nenä- eikä liioin silmäpigmentti ei voi olla "oikea" musta.
Lampuri on PeViSa -rotu ja Suomen Kennelliiton ehkäisyohjelmassa on pakolliset tutkimukset lonkka-, kyynärkuvat sekä silmätarkastus. Lonkka-asteen tulee olla rekisteröintiä varten vähintään C (=ei huonompi), kyynärpääkuvauksen tuloksella ei ole merkitystä rekisteröinnissä, silmätulos tulee olla vapauttava eli terveet silmät; ts. sairaiden jälkeläisiä ei rekisteröidä. (Mieluusti C-lonkkaisen pariksi valitaan A-lonkkainen, muutoinki -tietenkin- terve vastapuoli.) Jos kyseessä on ulkomaisen uroksen tai pakastesperman käyttö, on näissä olemassa maakohtaisia liennytyksiä. (Joista tarkemmin Kennelliiton sivuilla).
Virallisen rotujärjestön pentuvälityssäännöt ovat ankarampia kuin Suomen Kennelliiton rekisteröintisäännöt rotumme kohdalla, joka noudattaa PeViSa:ssa olevia raja-arvoja.
Vaikkakin lonkat ovat isojen rotujen ns. tyyppisairaus, niin mielestäni ei pidä tuijottaa pelkästään lonkka-asteeseen, jos koira ON kliinisesti terve eikä sitä ole esim. C-lonkka vaivannut. Rodulla on muitakin sairauksia, joiden suhteen olen sitä mieltä, että ne vaivaavat koiraa usein paljon enemmän ja vaivojen kanssa on joskus melkoisen mahdoton elää. Esim. allergiat, CA, SA, haiman vajaatoiminta ym. ovat sairauksia, joissa hoidollisesti on joskus vaikea päästä edes tyydyttävään tulokseen - ja valitettavasti; näitä sairauksia on "rantautunut" Suomeenkin ja omasta mielestäni em. sairauden omaavaa yksiköä ei tulisi käyttää jalostukseen lainkaan.
Kuten todettu, rotumääritelmän mukainen luonne on mielestäni erittäin tärkeä asia - seikka josta ei missään säännöissä sanota mitään eikä sen suhteen ole olemassa kuin kasvattajan oma moraalisääntö. Onneksi vuosien mittaan on luonteet meillä Suomessa pysyneet melkoisen mukavina - kiitos valistuneiden kasvattajien ja itsekritiikin.
Turkin hoitaminen vaatii aikaa sekä kärsivällisyyttä. Koira on helppo opettaa olemaan paikallaan sitä harjatessa ja tämä tulisikin tehdä jo pentuna. Turkin tulee harmaa eri sävyissä; tummanharmaa, sinisen harmaa, ns. kyyhkysen harmaa, tummempi tai vaaleampi harmaa. Ruskea väri on epäsuotava, ja ennen sanottiin, että ruskea turkki on ns. hylkäävä virhe. Tätä ei pidä sotkea väriin, joka on esim. juniori-ikäisellä koiralla, jonka vanha, musta pentuturkki vaihtuu, haalistuu ja menettää väripigmentin tästä vaihtuvasta karvasta. Useimmiten se on vain latvasta ruskea - ei kasva juuresta asti ruskeaa, joka on mielestäni ns. virhe näyttelyitä ja jalostusta ajatellen. Turkki käy läpi pääsääntöisesti 4 eri vaihetta: pentukarvasta juniorikarvaan, juniorikarvasta ns. välikarvaan, ja tästä karvasta aikuisturkkiin, joka on "valmis" noin 4-5 vuotiaana yksilöstä riippuen. Pennut syntyvät joko musta-valkoisina tai sinisinä (hopean värisinä) joka on värin liudentuma ja se on geeneissä, vaikuttaa niin silmien kuin pigmentinkin väriin. Rotu ei ole ns. trimmattava rotu, vaan sen turkki tulee pitää puhtaana, harjattuna ja takuttomana, eikä pelkästään ulkonäöllisistä syistä vaan koiran takia - iho hautuu takkujen alla, se kutiaa ja on varmasti ikävän tuntuinen hautomo. Kun on päättänyt turkkirodun ottaa itselleen, turkin hoito on yksi oleellinen seikka koiran hoitoa. Isona rotuna vanhaenglanninlammaskoira on opetettava pysymään paikoillaan harjaamisen ja hoitamisen ajan - näin se on miellyttävämpää sekä koiralle että sinulle. Usein kasvattajat leikkaavat mm. juuri penikoineet nartut lyhyeen karvaan, koska ne hormonien vaikutuksesta kuitenkin menettävä paljon karvapeitteestään. Toiset pitävät koiransa aina lyhyessä karvassa; tämä puoltaa joissain elämänvaiheissa paikkaansa, mutta itse pidän koirasta pitkäkarvaisen näköisenä ja täydessä karvassa. Mielestäni on kuitenkin koiralle parempi olla lyhyessä, takuttomassa karvapeitteessä kuin likaisessa ja takkuisessa "takissa", joka on pitkä mutta hoitamaton.Koira tarvitsee päivittäisen lenkin, liikuntaa sekä huolenpitoa, rakkautta ja aikaa.
Mikäli lammaskoira on haaveissasi, valmistaudu iloiseen ja sosiaaliseen seuralaiseen elämässäsi, mutta myös hoitamaan sen kaunis karvapeite, sekä kaikki muut koiran pitoon liittyvät seikat. Vaikka et koiranäyttelyihin ole innokas koiran kanssa menemäänkään on se hoidettava ihan yhtä hyvin kuin "valio" - onhan näyttelykoirakin suurimman osan elämästään silti perheenjäsen!
Voit ottaa yhteyttä s.postilla tai puhelimella, jos kiinnostuit rodusta ja haluat tietää lisää! Kokemusta rodusta vuodesta lähes 24 vuoden ajalta ja kasvattajana lähes 21-vuoden ajalta, ja voin sanoa, että sekaan mahtuu ihan kaikenlaista... :))