© 2019 by BLOCKHEAD´S. Proudly created with Wix.com

Ajatuksia kasvattamisesta

Siinä mielessä kuin me kasvattajat sen miellämme, on kasvatus ja jalostus melko sama asia. Itselläni kasvatuksen idea ei ole paikallaan "junnaaminen" vaan yritys saada ainakin yhtä hyvätasoisia pentuja kuin vanhempansa ovat, mutta mieluummin vanhempiaan parempia yksilöitä. Kuten me kaikki sen tiedämme: se ei ole läheskään aina mahdollista! Jokaisen yhdistelmän kohdalla mietin onko tämä sellainen yhdistelmä, joka jossain muualla tapahtuessaan saisi minut kiinnostumaan pennusta. Onko tällä yhdistelmällä jotain annettavaa tietenkin omalle kasvatustyölleni, mutta eritoten rodulle. Kompromisseja täytyy tehdä, se on selvä - silti yksi asia on enemmän kuin toivottavaa eli hyvä sekä rodunomainen luonne. Terveys on suotavaa, sitä ei voi taata mutta luonteiden kohdalla voi vaikuttaa itse valinnoillaan, sillä niiden periytyminen helpommin ennustettavissa kuin terveysasiat...

Aloittaessaan koirarodun kasvattamisen (tai jalostamisen miten sen haluaa ilmaista ja käsittää) on oikeasti aika ruusunpunaiset lasit silmillään. Tuossa vaiheessa pitää kysellä ja kysellä vanhoilta kasvattajilta, ottaa tietoa mistä sitä saa ja muodostaa oma käsitys siitä ihanteellisesta rodun edustajasta. Tämä kun ei aina suinkaan ole se "ainoa oikea" ;) - ei muiden kasvattajien eikä varsinkaan tuomareiden mielestä. Vasta useiden, jopa kymmenien pentujen ja pentueiden jälkeen alkaa muodostua totuus siitä, että ei tässä niin kovin paljon itse voi vaikuttaa asioihin, ellei ole tietämystä siitä mitä koirien sukutauluissa on ja minkälaista esimerkiksi tietty uros on muiden narttujen kanssa periyttänyt. 

Suomessa on suositus nollasiitosprosentista, tällä yritetään säilyttää/aikaansaada rodulle monimuotoisuus. Mutta, tässäkin on omat kompastuskivensä, joskus rotu voi ajautua aivan eri suuntaan kuin mitä tällä idealistisella toiveella on ajateltu. Ja tällä tarkoitan lähinnä ulkonäköä sekä luonnetta. Koska rodun kanta Pohjoismaissa on kovin pieni, etsitään jalostusyksilöitä ulkomailta. Urosmateriaalia tuodaan jonkin verran pakasteena, tarkoituksena säilyttää hyvän periyttäjän "tavaraa" tulevaisuutta ajatellen. Tässä on myös omat huonot puolensa; ei aina tiedetä millainen tämä yksilö on ollut, lonkkatulokset eivät ole täysin verrannolliset SKL:n lausuntatapaan jne. Toki uutta geeniä saadaan ja jo pelkästään se on hyvä asia. 

Vuosia on takana 29 kasvatusmielessä ja rodun parissa 32.Pyrkimys on edelleenkin kasvattaa hyväluonteisia ja rodunomaisia pentueita, joskus onnistuu oikein hyvin ja joskus taas on sitä kasvattajan alamäkeä. Se opettaa ja antaa muistutuksen kuinka me ihmiset emme voi tietää tai osata kaikkea. Koskaan ei ole valmis, mutta voi jo omaksua joitain asioita mistä pitää jatkossakin kiinni. 

Näihin vuosiin mahtuu siis kaikenlaista; ylä- ja alamäkeä iloineen ja suruineen. Lauri Vuolasvirta-palkinto #488 myönnetty rodun erittäin ansiokkaasta kasvatustyöstä. Olen jäsenenä SUKOKA ry:ssä (Suomen Koiran Kasvattajat ry, johon pääsemiseksi tarvitaan tietty vuosi kasvatustyötä sekä tietty määrä pentueita JA kahden Sukoka ry:n jäsenkasvattajan suositus), virallisessa rotujärjestössä Vanhaenglanninlammaskoirat ry. Myös SKL:n kasvattaja sitoumus 2011 allekirjoitettu.

Kasvattejamme on käynyt näyttelyissä ja muotovalioitakin on sekä muiden maiden titteleitä sekä voittajia. Kasvatuksen pääpaino ei ole koskaan ollut "näyttelykoira", MUTTA kun/jos sellaisen pennun olettaa omissaan olevan, on toivomus, että ainakin johonkin tulisi esille - nähdäkseni mikä se lopputulos sitten oli. KIITOS kaikille, jotka ovat tuoneet kasvattejamme esille ja kaikille, jotka ovat käyttäneet kasvattimme terveystarkastuksissa, JOTKA ovat ainoa vaatimus kun teemme sopimuksen koiran kaupasta. Rodun olennaiset tutkimukset (Pevisa) ovat lonkka- ja kyynärkuvat sekä silmätutkimukset virallisina. Ns vapaaehtoiset ovat geenitestit, jotka ovat vaatimus pentulistalle pääsemiseksi: MyDogDNA (sisältää PCD, MDR1 sekä CA geenitestit) sekä EIC geenitesti. Kysy kasvattajalta lisää missä ja miten nämä testit tehdään!

1986 ja ensimmäinen vanhaenglanninlammaskoiramme tuli kotiimme, se herätti ympäristössään suurta huomiota, ihastusta ja muutakin... Joku kysyi, että teettekö pentuja sillä, olisi kiinnostusta ja jollain lailla heräsi mielenkiinto myös kasvatuksellisissa asioissa rotua kohtaan. 

 

 

Ennenkuin ryhdyimme tähän, oli otettava selvää rodun terveystilanteesta ja tutustua lammaskoirien ihmisiin sekä kasvattajiin. Yhdistykseltä sai tukea, joka oli todella tärkeää aloittelijalle. Jo tässä vaiheessa oli muodostunut kuva siitä millainen rotu on ulkomuodoltaan sekä luonteeltaan.

Sitä on todella "vihreä" ja luottavainen, kun aloittaa kasvattamisen. Kaikki on niin hienoa ja hyvää, eikä tämä mitenkään voi mennä pieleen ajatuksella. Kuinka väärässä olinkaan! Ensimmäinen pentue oli 9 pentua, jotka kaikki saivat heti hienot kodit. Jo tässä vaiheessa alkoivat ruusunpunaiset lasit haalistua ja todellisuus iski. Tässä tarvitaankin paljon muuta kuin onnea ja luontoäitiä, tässä tarvitaan vanhempien konkareiden kokemusta ja neuvoja. Sitä kun on kuitenkin loppujen lopuksi kovin yksin, kun kohtalo puuttuu peliin; unettomia öitä ja pitkiä puheluita. Pikkuhiljaa näkemys ja varsinkin kokemus alkoi kasvaa, varsin kun joutui aloittamaan aivan pohjalta.

Sukutaulut ja niiden sisältämä tieto? ERITTÄIN tärkeä asia on tietää mitä ja keitä siellä sukutaulussa oikein on. Joka asiaan tulee tietenkin suhtautua ajatuksella, että aina voi olla jotain joka tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa. Tulevaisuudella tarkoitan sitä, että j o k a i n e n pentue on sellainen, josta olisi apua itselleen sekä muille kasvattajille rodun kannalta! Kun joku asia tässä ontuu, ja jos se ontuu useamman kerran, niin lopputulos voi olla katastrofi. Sukutaulujen lukeminen ei ole pelkästään sitä, että muistaa ulkoa koirien nimet ja tittelit terveystietoineen, vaan näiden nimien takaa tulee AVAUTUA koira kokonaisuudessaan. Joko itse hankittu tieto, taikka kokoneemman kertoma - ei sillä niin ole väliä, aina se totuus siellä jossain piilee. :)

 

Itse en usko terveystulosten verrannollisuuteen eri maiden kesken. Euroopassa tuntuu olevan niin paljon vain A-lonkkaa ja jotkut kuulema kasvattavatkin vain A-lonkkaisia... Englannin järjestelmä on erilainen kuin meillä ja samoin on USAn. Uskon vain ja ainostaan näkemiini kuviin, sillä olen sitä mieltä, että meillä on arvostelu usein liian tiukka ja muualla yleistettynä liiankin löysä. Se kultainen keskitie, se kultainen... Jos ja kun koira on terve eli se ei onnu eikä sillä ole vaivaa niin pidän koiraa terveenä, JOSKAAN ei välttämättä jalostuskelpoisena. Jalostuskelpoisuuteen tarvitaan PALJON enemmän kuin pelkkä lonkkatulos tai kyynärpäälausunto!

Näyttelyidenkään suhteen en näe enää peilausta jalostuskoiran statuksen saamiseen. Ne ovat eriytyneet melko paljon siitä alkuperäisestä aatteesta eli jalostusyksilöiden esille tuomisesta. Varsinkin turkkiroduilla on helppo piilottaa virheitä ja jopa mittasuhteita parempaan tai huonompaan suuntaan. Liikkeet, rakenne ja rodunomaisuus tulisi olla palkitun koiran jo kauas näkyvät ominaisuudet! Näin ei valitettavasti aina ole, vaan valioita on koirissa, joista en itse ainakaan valiota tekisi. Sanonta "yksi tykkää tyttäristä ja toinen äideistä" pitää hyvin paikkansa koiranäyttelyissä. On tuomarin valinta tehdä jostakin koirasta voittaja ja päinvastoin. Mutta onko tämä voittaja sitten jalostuksellisesti arvokas, onkin täysin toinen asia.

Omat "ihanteet" - onko niitä?

TOTTAKAI ihannekoira siintää silmissä aina kun jotain yhdistelmää suunnittelee! Vahva, neliömäinen, raajakas mieluummin kuin matala, matalalla kintereellä ja kauniilla pitkähköillä takaraajoilla oleva lammaskoira on mielestäni kaunis, etuosan kulmaukset kunnossa, maatavoittavat liikkeet sekä kaunis kaula kauniilla kaarella, jonka "etappina" neliömäinen, vahva ja tilava pää+kallo.

En katso pakottavaksi täydellisestä pigmenttiä, purenta saisi mielellään olla saksipurenta ja hampaisto suurikokoinen (jota ei rodussamme valitettavasti paljon ole) ja leveät leuat. Silmien väri ei ole merkitsevä, jos on ruskeat niin mieluiten tummanruskeat.

 

LUONNE!  Tämä on seikka, jota arvostan suuresti jalostusvalinnoissani. Rodulle tyypillinen luonne, hyvähermoinen ja ei vähääkään hermostunut yksilö on sellainen, jota mieluusti jalostukseen käyttää. Minun mielestäni vieläpä enemmän tulisi korostaa näitä ominaisuuksia emokoirassa, se siirtää tapakäytöksellään paljon jälkeläisilleen, mutta kyllä sieltä uroksenkin puolelta tulee jonkin verran ominaisuuksia, jota on ns perimässä.

 

Pidän enemmän vaaleasta turkinväristä, mutta se ei vaikuta millään tavalla suunnitelmissa. Kunhan turkki olisi oikeanlaatuinen ja siinä ei olisi liikavalkoisuutta. Myöskään koiran fyysinen koko ei ole määrävä tekijä, alamitat kun täyttyy, tarpeeksi paljon luustoa ollakseen vahva, tarpeeksi leveä runko jne. Pienikin voi olla vahva, isokin voi olla heikko ja useimmiten luustolla on tämän asian kanssa paljon tekemistä.