Ajatuksia kasvattamisesta

Vuonna 1989 syntyi ensimmäinen Blockhead´s vanhaenglanninlammaskoira pentueemme, ja siitä lähtien on pentuja ollut noin kerran vuodessa.

 

Olen saanut Lauri Vuolasvirta- palkinnon rodun ansiokkaasta kasvattamisesta ja olen siitä kiitollinen myös kasvattiemme omistajille, jotka ovat ansiokkaasti esittäneet kasvattejamme näyttelyissä. Tähän mennessä tätä arvostettua palkintoa on myönnetty vain 3 henkilölle, joista olen ainoa aktiivinen kasvatuksen tiimoilta. 

 

 

 

Joskus vuonna 2007, Sulo ja minä Kotkan Ruusussa

Koiran kanssa harrastaminen

Koirien "takia" on tultu kierrettyä paljon maailmaa, USAssa useammat erikoisnäyttelyt, Keski-Euroopan maissa sekä Venäjällä Maailmanvoittaja- näyttelyitä, Euroopan voittajanäyttelyitä, Englannissa olen käynyt katsomassa niin Cruftsia kuin Windsorin näyttelyä. Silloin joskus... Baltian maat käyty moneen kertaan - ja tämä kaikki harrastuksen puitteissa, osa matkoista on ollut astutusmatkoja ja/tai pennun hakumatkoja.

Koiran kanssa voi kyllä harrastaa kaikkea muutakin kuin näyttelyitä, mutta itselleni tämä kehänkiertäminen on ollut eniten se oma- juttu.

Here you find our puppynews and also what has happened lately.

Half siblings Helga and Telma gained their CH titles, Telma also won EE and LT Champion titles... and C.IB 

Vanhaenglanninlammaskoirat: 

Pentusuunnitelmia vuosi 2023

Katso tarkemmin pentusivulta.

 

 

 

Täältä pääset kuvagalleriaan